Milläs minä pääsen...

Eräässä hengellisessä lastenlaulussa pohditaan miten pääsen taivaaseen. Laulu esittelee erilaisia vaihtoehtoja, pyörällä polkien tai autolla ajaen. Jopa rakettimatkaa mietitään. Laulun edetessä vastaus löytyy. Hyvä niin.

Viime päivinä olen miettinyt miten sinne eduskuntaan pääsee. Mitkä ovat realistiset mahdollisuudet päästä ja mitä valituksi tuleminen vaatii? Mitä miun tulee tehdä ja milloin? Millä ihmeellä sinne eduskuntaan oikein pääsee??

Olen huomannut, että toiset ovat jo lähteneet liikkeelle. Ovat tehneet suunnitelmia ja aloittaneet kampanjan valmistelut. Kertovat ehdokkuudestaan ja ajatuksistaan. Tekevät töitä saadakseen rahaa kampanjointia varten. Mie itse vielä haahuilen enkä edes ymmärrä kaiken alkaneen.

Tänään tuli sähköpostia, jossa kerrottiin vaaleihin olevan tasan neljä kuukautta eli 122 päivää. Onko se pitkä aika vai lyhyt? Kuulemma sekä että. Sain toisenkin sähköpostin. Siinä kerrottiin, että miulle on luotu Vihreän liiton lahjoitustyökaluun lahjoituslinkki. Sen avulla tai kautta voin puolueen rahankeräysluvalla kerätä rahaa vaalikampanjaani varten. Tämä kaikki on niin hirmuisen hämmentävää. Tiiän, että valituksi tuleminen vaatii oikeasti näkyvän kampanjan. Ja se taas vaatii rahaa. On vain jotenkin hämmentävää ajatus siitä, että joku haluaisi tukea juuri minnuu. Tai että miun tulisi kysyä ja pyytää tukijoita itselleni. Ei riitä, että olen. Oma itseni ja elän elämääni. Miun tulee tehdä itseni näkyväksi. Voiko sanoa ettei vaan näkyväksi, vaan vieläpä halutuksi. Jos tätä tekee usein, siis neljän vuoden välein, niin tottuukohan tähän? Tuleeko kampanjoimisesta ja omien ajatusten esille tuomisesta jokapäiväistä ja luonnollista? Nyt se ei siltä tunnut.

Olen miettinyt sitä, miten kampanjoisin ja kertoisin ihmisille omasta ehdokkuudestani. Miten teen itseni näkyväksi. Mie, joka yleensä pursuilen ja rönsyilen erilaisia ideoita, olen nyt jotensakin kuiva. Jotain pitäisi keksiä. Sellaista mikä ei maksaisi kovin paljoa, kertoisi miusta ja olisi miun näköistä, herättäisi ihmisten mielenkiinnon ja jonka avulla saisin omia ajatuksia ja mielipiteitäni tuotua esille. Mitään ei tule mieleen. Melkein tekisi mieli huutaa apua, auttakaa, Tulkaa kanssani ideoimaan ja tekemään. Sytykeruusuja teen itselle ja muille, mutta nyt ei tunnu sytyttävän. Luulen, että koko homma saisi uutta tuulta purjeisiin, jos saisin tiimin ympärilleni. Peilin, joka heijastaisi ajatuksiani takaisin ja pingispöydän. jossa ideoita voisi heitellä ilmaan ja ottaa koppi parhaimmista. Myös tekemään yhdessä. Kai tämä on ensimmäinen verkkojen heitto. Kokeilu löytyykö täältä mitään vai jatkanko yksin pohdintaani.

Sitten se iso askel. Teko, joka vaatii kynnyksen yli astumista. Joka tuntuu vaikealle, mutta joka miun varmaan pitää pystyä tekemään. Jos haluat tukea kampanjaani, jos koet että olisin oikea ihminen  viemään yhteisiä asioita eteenpäin, niin tässä lahjoituslinkki: https://lahjoita.vihreat.fi/lahjoita/henkilolle/saija-grun. Tämän kautta voit tukea tätä miun matkaa. Tai jos koet, että haluat tulla ideoimaan kanssani, kulkemaan tämän neljän kuukauden matkan kanssani, niin ota yhteyttä. Nykäise hihasta. Laita sähköpostia. Kirjoita facesivulle. Ihan mitä vain. Kaikesta olen iloinen ja kiitollinen. Yksin miusta ei ole tähän. Mutta siun kanssasi on.

Suhtautumisia

Ehdokkuus herättää monenlaisia TUNTEMUKSIA. Sekä miussa itsessäni että ympärilläni olevissa ihmisissä. Pääsääntöisesti ovat positiivisia, nuo tuntemukset. Mutta joukkoon mahtuu niitä toisenlaisiakin.

Ihmiset, niin tutut kuin vähemmän tututkin, ovat olleet pääsääntöisesti kannustamassa ja ILOINNEET ehdokkuudestani. Se tuntuu hyvälle. Joku uskoo minuun, luottaa ja ilmaisee tukensa. Nämä asiat auttavat jaksamaan ja saavat yrittämään enemmän. Sitten vastaan tuli se, mikä meinasi viedä pohjan alta pois. TYRMÄYS. Kommetti osattiin sanoa sanoilla, jotka osuivat ja upposivat kaikkein kipeimpään. Etkö yhtään ajatellut.. Kannattaako lähteä tekemään turhaa työtä.. Pitäisikö joskus ajatella muitakin kuin itseään.. miten pieneksi ja huonoksi sitä ihminen tuossa kohtaa itsensä tunteekaan.

Tästä seurasi EPÄILYS. Koko homma pelottaa. Miten paljon aikaa ja energiaa kampanjointi tulee viemään, aika kun on muutenkin kortilla. Jaksanko vielä revetä uuteen vai uuvunko kaiken keskellä. Myös taloudellisesti homma epäilyttää. Millä rahalla mie mitään kampanjaa teen, kun rahat tuntuvat aina olevan loppu muutenkin ja kuukaudesta toiseen yritetään selvitä laskuista ja menoista. Kannattaako ehdokkaaksi edes lähteä, jos ei voi taloudellisesti kampanjaan panostaa? Mitä miulla on annettavaa kampanjalle tai äänestäjille? Entä jos kommentoija onkin oikeassa. Ettei miusta ole tähän ja on silkkaa typeryyttä lähteä leikkiin. Tässä vaiheessa on enää turha katua, mut epäilyksen kukkanen se vaan päätänsä nostelee.

Epäilyksestä huolimatta huomaan itsessäni orastavan JÄNNITYKSEN. Aivan kuin salaa, lupaa kysymättä, se ojentelee itseään isommaksi. Mitä kaikkea eteeni tulekaan. Ihmisiä, kohtaamisia, uusia tuttavuuksia, yhdessä tekemistä, innostumista. Tärkeiden asioiden esille nostamista. Kaikkea en varmaankaan edes huomaa tai osaa ajatella. Se on niin pieni taimi vielä, tuo jännitys.

Yllättävän paljon asia vaatii itsensä kuuntelemista ja omaa pohdintaa. Huomaan nimittäin, että epäilys alkoi muokkaamaan asennettani ehdokkuuteen vääränlaiseksi, vähätteleväksi. Kuka minnuun enää uskoisi, jos en itsekään itseeni usko. Tämän ymmärtäessäni tein tietoisen päätöksen. Seison oman ehdokkuuteni takana. Mie nimittäin tiiän, että miulla on annettavaa. Sekä kampanjalle että äänestäjille. Politiikan asiantuntija en ole, en myöskään talouden, työllisyyden tai muidenkaan isojen asioiden asiantuntija. Ei miulla ole vastauksia siihen kuinka talous saadaan kasvuun, valtion velat pienemmiksi tai työtä kaikille. Mie olen elämän asiantuntija. Mie tiiän, ettei aina ole helppoa. Että elämässä joutuu joskus vaikeuksiin, joutuu tekemään kipeitä päätöksiä. Taistelemaan selviytyäkseen. Että joskus voimat saattavat loppua ja kaikki tuntuu toivottomalle. Mutta. Mie tiiän myös, että apua ja tukea saaden, pikku hiljaa, elämä voi alkaa näyttää taas valoisammalle ja toivo huomisesta löytyä uudelleen. Mie voin tarjota elämän asiantuntijuutta niiden isojen asioiden tueksi. Mie voin tarkastella asioita sieltä käsin, miten ne vaikuttavat arkielämään. Minun ja sinun elämään.

#ADHD #masennus #päihteet #viikonloppuvanhemmuus #tunteet #elämä

Mielen matkaa..

En tiiä olenko miten erilainen tai kummallinen ihminen toisiin verrattuna, mut mie tykkään kuvitella mielessäni kaikenlaisia asioita. Joku saattaisi sanoa sitä haaveiluksi, toinen vaihtoehtojen pohtimiseksi, kolmas ehkä todellisuudesta pakenemiseksi. Varmaan se on kaikkea tuota. Ainakin miun kohdalla.

Mie kuvittelen. Maalailen mieleeni asioita, tapahtumia, leikittelen erilaisilla vaihtoehdoilla. Miulla on aina ollut vilkas mielikuvitus. Illalla nukkumaanmeno on ollut päivän paras hetki, koska silloin on voinut kaikessa rauhassa kuvitella. Ja mikä parasta, tietää saavansa nukkua monta tuntia =D

En voi kieltää, ettenkö olisi joskus ja itse asiassa useammankin kerran, kuvitellut miltä tuntuisi olla kansanedustaja. Millaista olisi viettää vaalivalvojaisia, jotka huipentuisivat läpimenoon. Millaista olisi lähteä Helsinkiin, isoon ja suureen kaupunkiin, jossa muuten tulee käytyä niin hirmuisen harvoin. Millaista olisi kulkea eduskuntatalon käytäviä ja tavata mediasta tuttuja ihmisiä. Olisiko se oikeasti niin hienoa, mitä sitä mielessään kuvittelee. Millaista olisi olla Kansanedustaja?

Mie olen saanut muutaman vuoden ajan seurata melko läheltä eduskuntavaaliehdokkaan ja kansanedustajan elämää. Ja olen huomannut, ettei se ole pelkästään kunniaa ja glooriaa. Välillä jopa mietin, et onpahan vaan homma, en kadehdi.

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Aloittamassa noin puolen vuoden ehdokasprojektia. Mielikuvista siirtymässä todelliseen. Jännittää, hirvittää, pelottaa ja samaan aikaan huomaan odottavani ja innostuvani. Ehkä miulle selviää kumpaa vaalityössä on enemmän, glooriaa vai sitä toista hommaa..

On tämä niin ainutlaatuinen kokemus, että päätin siitä kirjoittaa. Jos en niinkään muille, niin itselleni. Jo nyt nimittäin niin paljon ajatuksia ja tuntemuksia sinkoilee asian tiimoilta sisälläni. Mut mukavaahan se olisi, jos joku haluaa tätä lukea ja seurata. Tavallisen immeisen elämää kampanjan keskellä.