Mutta ne miun teemat. Jos joku miut tuntee, niin valitsemani teemat eivät varmaankaan yllätä. Olenhan niin monesti sanonut olevani kuin kotonani ja omieni joukossa, kun puhutaan päihde- ja mielenterveysongelmista ja kohdataan ihmisiä, jotka kipuilevat näiden asioiden äärellä. Omakohtaisista asioista on helpompi puhua ja ne ovat myös itselle tärkeitä. Varsinkin, kun omakohtaisesti (ja tekemäni työn puolesta) tietää, että niissä on paljon, niin surullisen paljon parannettavaa.
Eilen illalla ihan sattumalta surffailimme televisiokanavia. Ylen Teemalta alkoi juuri tanskalainen ohjelma "Kun mieli sairastuu". Vanhimman oikeudella sanoin stop ja siihen jäätiin. (Pienistä vastalauseista huolimatta.) Dokumentissa seitsemän tanskalaista kertoo oman tarinansa kuinka on selviytynyt psyykkisestä sairastumisesta ja kuinka on oppinut elämään sairautensa kanssa. Todella hyvä ja koskettava dokumentti. Tunnistin asioita ja tuntemuksia muutamasta tarinasta, samoja olen itsekin kokenut ja tuntenut. Ennakkoluuloja, epätietoisuutta, ahdistusta, pelkoa, synkkyyttä.. ja sitten pikkuhiljaa valoa ja toivoa, joka lisääntyy päivä päivältä.Tänään televisiosta tulee elokuva "Prinsessa", joka kertoo 1940-luvulla mielisairaalaan joutuneesta ja siellä loppuelämänsä eläneestä Anna Lappalaisesta. Paljon on tultu noista ajoista ja hoidoista eteenpäin, mutta kuten niin hyvin eilisessä dokumentissa sanottiin: "Jos psykiatrinen hoito olisi lapsi, se olisi jo huostaanotettu.". Niin, paljon on vielä tehtävää.
Sama se on päihdekuntoutuksenkin puolella. Huostaanotettu olisi sekin lapsi. Tipattomuuttani on kestänyt nyt vajaa kaksi viikkoa. Tänään on ollut vaikein päivä. Pään sisällä on myllertänyt ja pienet ukkelit ovat istuneet hartioilla kuiskuttelemassa puolesta ja vastaan. Töitä on saanut itsensä kanssa tehdä ihan urakalla. Mistä kuntoutuja saa apua pohdiskeluunsa, kamppailuun pienten ukkeleitten kanssa, jos nyt edes tähän asti on kuntoutumisessaan päässyt? Tarkoitan, että on saanut hyvää ja tarpeeksi pitkäkestoista kuntoutusta aiemmin. Ukkelit selätin tänään, toivottavasti myös huomenna.
Toivon todella, rukoilen sitä myös, että eduskuntaan pääsisi mahdollisimman monta, edes yksi ehdokas, joka sitkeästi, tarpeeksi kovaa ja kovalla äänellä puhuisi päihde- ja mielenterveystyön puolesta. Sen kehittämisestä, siihen panostamisesta, ihmisen ja hänen läheistensä huomaamisesta ja kohtaamisesta. Sekä ennaltaehkäisevän että korjaavan työn puolesta. Ikään katsomatta. Ettei yhteiskunnan tarvitsisi huostaanottaa näitä lapsia. Elämä kun ei aina mene suoraan ja suunnitelmien mukaan. Joskus se menee mutkille, mutta sitäkin kautta voi elämässä päästä pitkälle. Mie tiiän sen. Kiitos oikeanlaisen, monipuolisen ja tarpeeksi pitkäkestoisen avun, jota olen saanut yhteiskunnalta ja läheisiltäni. Samanlainen apu kuuluisi jokaiselle, joka sitä tarvitsee.
